Eurasia Press & News
Venäjän presidentti ajoi johdonmukaisesti tilanteen tähän, kirjoittaa Ilta-Sanomien ulkomaanuutisten tuottaja Jari Alenius.
Euroopassa soditaan, eikä tällä kertaa ole kyseessä mikään paikallinen etninen teurastus, vaan suurvaltapolitiikkaan kytkeytyvä, maanosan kahden pinta-alaltaan suurimman maan välienselvittely. Vakavin sitten toisen maailmansodan.
Sen kaikkia seurauksia on vielä mahdoton arvailla, mutta se järisyttää Euroopan turvallisuusrakenteita ja romuttaa noin 700 miljoonan eurooppalaisen turvallisuuden tunteen.
Suomen rajanaapuri sotii pienempäänsä vastaan.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan tarkoittaa myös sitä, että maanosaamme häiriköi jälleen vainoharhainen, vallanhimoinen itsevaltias. Vladimir Vladimirovitsh Putin valtakoneistoineen on tämän sodan arkkitehti, eikä sitä tosiseikkaa muuta mikään Venäjän propaganda tai hämäysoperaatio.
Tämä sota on tehnyt tuloaan jo pitkään. Nyt kun sumuverho on puhallettu pois edestä, nähdään selkeästi, kuinka Putin on johdonmukaisesti ajanut tilanteen tähän.
Päätös oli jo tehty
Venäjä kasasi armeijansa joukkoja Ukrainan rajoille jo viime keväänä hillittömiä määriä. Sitten ne yhtäkkiä vain vetäytyivät, oikeastaan ilman selitystä.
Oliko kyseessä harjoitus tätä varten?
Viime kesänä Putin julkaisi tuolloin vähälle huomiolle jääneen kirjoituksen, jossa hän käytännössä määritteli Ukrainan osaksi Venäjää perustellen asiaa seikkaperäisesti johdatellen kaukaa historiasta. Tuo asiakirja saa nyt kalmanhajuisen uuden merkityksen.
Jo vuosikaudet Putin on piiskannut itseään raivoon kuviteltua vihollista, sotilasliitto Natoa vastaan, ilman että kukaan on Venäjää uhannut. Nato ei ole siitä mihinkään hetkahtanut.
Lopulta viime joulukuussa Venäjä julkaisi ultimaatuminsa Natolle: Vetäytykää!
Kyseessä oli asiakirja, josta näki heti, että se on puhdas provokaatio. Venäjän vaatimukset olivat täysin toisesta maailmasta. Silti Putin lakeijoineen takertui niihin itsepintaisesti. Nyt voidaan nähdä, että tarkoituksena oli vain hankkia tekosyy uudelle aggressiolle.
Todennäköisesti päätös hyökkäyksestä oli tehty jo tuolloin.
Länsimaiden julkaisemia varoituksia hyökkäyksestä ihmeteltiin, mutta ne osoittautuivat oikeiksi. Venäjä oli ilkkunut länsimaita turhiksi sodanlietsojiksi, mutta ilkunta osoittautui tökeröksi hämäysyritykseksi.
Venäjän uhittelu onnistui enemmän yhdistämään kuin erottamaan länsimaita. Ukrainakaan ei taipunut.
Putin ei saanut haluamaansa pelkällä voiman näytöllä, joten sitä piti käyttää.
Ei hän perääntyäkään enää voinut, koska se olisi näyttänyt heikolta. Sitä vaikutelmaa jos mitä Putin kammoksuu.
Valtava riski
Sota on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa.
On esitetty, että yksi malli Putinin toiminnalle olisivat olleet Yhdysvaltain sotaretket 2000-luvun alussa. Että ne olisivat poistaneet pidäkkeitä.
Voi olla. Mutta ehkä Putinin olisi kannattanut ottaa oppia siitä, kuinka kohtalokkaasti Yhdysvallat lopulta kompastui sotiinsa.
Putin ei ole tähän mennessä koskaan saanut nenilleen, kun hän on lähtenyt sotaan. Tshetshenia, Georgia, Itä-Ukraina, Syyria, kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän menestyksiä. Se voi olla yksi hänen pontimistaan.
Se ei kuitenkaan ole mikään tae voitolle jatkossa. Vaikka Venäjä jyräisikin Ukrainan, vastassa on 40-miljoonainen kansa, joka on maistanut vapautta. Ukrainaa voi olla mahdoton hallita.
Kuinka pitkälle Putin menee, jää nähtäväksi. Varmaa joka tapauksessa on, että tällä kertaa nenille saamisen mahdollisuus on moninkertainen aiempiin sotaretkiin verrattuna.
Riski on valtava, sillä panoksena on se, miksi tähän on päädytty, eli Putinin oma valta.
